Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella osakesäästäminen merkityt tekstit.

Miten sijoittaisit 100 000€ nyt?

Aihe on ajankohtainen, koska minulla sattuu olemaan sen verran käteistä tällä hetkellä, kun lasketaan yhteen firman tilillä ja omalla säästötililläni olevat rahat. Firman tilille on kertynyt rahaa ihan siitä syystä, että olen pian kolme vuotta tehnyt töitä yritykselleni ja pyrkinyt nostamaan palkkaa maltillisesti. Käytännössä olen maksanut itselleni jo pitkään 3000€ nettona kuukaudessa. Omalla tililläni on rahaa puolestaan siitä syystä, että en ole keksinyt vielä järkevää sijoituskohdetta taannoisesta asuntomyynnistä jääneille rahoille. Asun tällä hetkellä vuokralla ja minulla on niin pienet asumiskulut , että omistusasunnossa en pääsisi lähellekään yhtä pieniin kuluihin, varsinkaan asumalla Suomen kalleimmilla asuinalueilla. En koe, että minulla on edellytyksiä indeksiä parempaan tuottoon yksittäisten yritysten osakkeita ostamalla, koska en vaan osaa. Tämän takia olenkin viime aikoina ostellut lähinnä Nordnetin Superrahastoja ja ETF-osuuksia. Tällä hetkellä minulla menee aut...

Osakesäästäjänä markkinamyllerryksessä

Minuun otti hiljattain yhteyttä toimittaja, joka oli kiinnostunut haastattelemaan minua piensijoittajan ajatuksista markkinamyllerryksen keskellä. Samaisesta pään kestämisestä kyseli myös eräs lukijani. Olen sattuneesta syystä ollut hetkellisesti pois ansiotyöstä edellisen markkinamyllerryksen aikaan ja samoin tässä parhaillaan käynnissä olevassa ja sen seurauksena olen missannut parhaimmat ostopaikat. Minulla ei ole ylimääräistä sotakassaa, vaan laitan säännöllisesti kuukausipalkasta kaiken ylimääräisen osakkeisiin. Niin olisin tehnyt nytkin, jos olisi jotain laitettavaa ollut. Nyt en ole edes päivittäin seurannut pörssin liikkeitä, mitä nyt televisiotuutisista sattumalta nähnyt vaihdetuimpien osakkeiden liikkeet. Uskon nyt olevan hyvä hetki sijoittaa, jos sijoitushorisontti on riittävän pitkällä. Itseasiassa melkein aina on on hyvä hetki sijoittaa, jos on riittävästi aikaa odotella. Alan ehkä pikkuhiljaa oppimaan zeniläistä tyyneyttä sijoittamisen suhteen, kunhan vain malttaisin o...

Hoida salkkuasi kuin se olisi läheisesi oma

Olen merkinnyt Helsingin pörssiin tekemäni kaupat Kauppalehden oma salkku -palveluun , josta näkee kätevästi tulevat osingot ja ainakin suuntaa antavasti arvonkehityksen. Hallinnoin kahden läheiseni pieniä salkkuja omieni lisäksi, koska heitä itseään ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta rahaa jää kuitenkin hieman säästöön välillä. Olen listannut myös näihin salkkuihin tehdyt kaupat Kauppalehden palveluun. Vertasin huvikseni arvonkehitystä oman suomisalkkuni ja näiden kahden muun salkun välillä ja ero on nähdäkseni merkittävä. Heidän salkkujensa markkina-arvo on pienempi kuin omani, mutta suhteellinen tuotto pitäisi olla kuitenkin vertailukelpoinen. Salkkujen välisessä sijoitustrategiassa on selvä ero. Ero tulee lähinnä siitä, että kahdessa muussa salkussa olen uskollisesti noudattanut valittua strategiaa, mutta omassani en. Kaikissa salkuissa oli sama lähtökohta: valitaan suuria, vakavaraisia, suomalaisia, hyvää osinkoa maksavia, helposti ennustettavia ja ymmärrettäviä yrityksiä, ...

Paluu arkeen, lukijapalautetta ja pari sanaa Piotroskista...taas

Kesäloman aikana oli mielenkiintoista lukea hyvin vaihtelevia näkemyksiä markkinoiden tilasta. Osa soitteli tuomiopäivän pasuunoita ja raportoi myyneensä kaikki osakkeensa. Osa taas näki kriisissä erinomaisen tilaisuuden ostaa edullisesti lisää osakkeita. Lukijoiden on hyvä pitää mielessä, että sijoittajilla on erilaisia strategioita ja jotkut reagoivat nopeasti markkinoiden liikkeisiin ja toiset viis veisaavat lyhyen tähtäimen näkymistä. Tämä unohtuu välillä itselläkin ja tämä on asia minkä suosituksia latelevat analyytikotkin unohtavat usein mainita. Eli yrityksen omistaminen voi olla hyvinkin järkevää kymmenen vuoden omistamista silmällä pitäen, vaikka seuraava kvartaali näyttäisikin huonolta. Nyt on helppo sanoa, että olisi kannattanut myydä kaikki toukokuussa, kuten sanonta kuuluu. Itse en tehnyt enkä tee mitään dramaattisia muutoksia, vaan ostan lisää kuukausittain palkasta jäävillä rahoilla, kuten ennenkin. Kaiken lukemani perusteella konsensus on enemmänkin positiivinen kui...

Rahan säästämisestä ja tuhlaamisesta

Sijoittamisesta puhuttaessa olen kuullut usein kanssaihmisten sanovan, että eivät sijoita, koska raha ylipäätään ei kiinnosta heitä eikä varsinkaan sen sijoittaminen saati perehtyminen sijoitusasioihin. Raha tietysti kelpaisi, mutta ei viitsi laittaa tikkua ristiin, vaikka palkasta jäisi löysää joka kuukausi sijoitettavaksi. Minuakaan ei voisi vähempää kiinnostaa raha. Kuka niistä paskaisista tuhansien ihmisten kähmimistä paperilapuista tai metallinpaloista olisikaan kiinnostunut. Minua ei myöskään suoranaisesti kiinnosta mitä tavaraa voin rahalla hankkia, varsinkin kun minulla on ruokaa, katto pään päällä ja kaikki tavara mitä tarvitsen ja enemmänkin. Kiinnostus sijoitusasioista on myös osaltaan hillinnyt minulla rahan käyttöä. Harkitsen entistä tarkemmin onko jonkin vempaimen hankinta välttämätöntä ja se on aina hyvä asia, myös ympäristön kannalta. Olen myös kehittänyt itselleni sietämättömän tavan arvottaa asioiden hintoja ajassa rahan sijaan. Eli lasken usein kuinka monta tuntia ...

Nokia Nokia Nokia, voi voi voi!

Myin viimeisetkin Nokian osakkeeni ykkössalkusta tulosvaroitusta seuraavana päivänä. Olin menettänyt uskoni yhtiöön jo aiemmin, kuten kirjoittelinkin , mutta järjenvastaisesti pidin kiinni osakkeesta. Ostin Nokian osakkeita ensimmäisen kerran pari vuotta sitten aloittaessani osakesäästämistä. Hinta oli silloin huomattavasti korkeampi, mutta se tuntui silti maltillisesti hinnoitellulta ja minua viisammat olivat samaa mieltä. Sittemmin ostin Nokiaa lisää aina vaan halvemmalla ja halvemmalla ja joka kerta tunsin tehneeni hyvät kaupat. Paskan marjat! Tapiota tuli reilusti, mutta tulevaisuus näyttää teinkö tyhmästi. Kaikki ykkössalkun osakkeet on tarkoitettu pitkäaikaisiksi sijoituksiksi, mielellään elinikäisiksi, mutta juuri nyt Nokian omistaminen näyttää liikaa uhkapeliltä eikä se sovi minulle. Laimea silli linkitti mielenkiintoiseen kirjoitukseen  Stephen Elopin oudoista ratkaisuista Nokian omistaja-arvon tuhoamiseksi. Silloin harvoin, kun olen jotain osaketta myynyt, on osakkeen hi...

Kevään pieniä onnistumisia - tilannekatsaus

Ajoitan yleensä ostokseni päin helvettiä. Se ei tietenkään ole tarkoituksellista, mutta useimmin saan seurata ostotoimeksiannon jälkeen kylmä hiki otsalla hankintani arvon supistumista päivätolkulla. Viimeisten ostosten kanssa oli tuuria tai sitten alan kehittyä tässä. Uutena omistuksena huhtikuun lopussa hankkimani PKC Groupin osakkeiden arvo on noussut ostohetkestä yli kymmenen prosenttia ja lisäämäni Digiankin arvo on noussut melkein viisi prosenttia. Tällaisten viikottaisten tai edes kuukausittaisten hinnanvaihteluiden seuraaminen pitkäjänteisessä osakesäästämisessä on täysin turhaa. Kyllä se vaan kuitenkin syö miestä, jos arvo tippuu useita prosentteja heti ostohetken jälkeen, niin kuin minulle usein käy. Sitä hetken kuvittelee tehneensä huonot kaupat, vaikka pitkän tähtäimen näkymät olisi kuinka hyvät. Sellaisen veivauksen tein lisäksi salkkuun, että hankkiuduin eroon salkun raaka-aineiden hintoja seuraavasta ETF:stä ( DBC ). En osaa arvioida raaka-aineiden hintojen kehitystä ja...

PKC Group uutena salkkuun ja lisää Digiaa

Blogini perusteella saattaa syntyä mielikuva, että teen sijoituspäätökseni heppoisin perustein. Se pitää paikkaansa. Päivätyö ja perhe-elämä pitää sen verran kiireisenä, että minun on käytännössä mahdotonta perehtyä yhtiöhin kovin syvällisesti. Silloin harvoin kun on aikaa lukea jotain, niin luen ennemmin hyvää kirjaa kuin pörssiyhtiöiden tilinpäätöksiä. Siksi otankin tiedon vastaan mielelläni valmiiksi pureskellussa ja tiivistetyssä muodossa ja tutustun omistamieni yhtiöiden tuloksiin lähinnä talousuutisten muodossa Arvopaperin, Talouselämän, Kauppalehden ja Nordnetin verkkopalvelujen kautta. Kuorma-autojen johdinsarjoja ja elektroniikkaa valmistava  PKC Group on tullut vastaan useaan otteeseen seuraamillani blogeilla ja viime aikoina kaikissa kirjoituksissa on enenevässä määrin toistettu yhtiön olevan jokseenkin maltillisesti arvostettu hinnaltaan. Näistä esimerkkinä mm. Laimean Silli n blogi. Tähän kuoroon yhtyi viimeeksi Nordnetin käyttämä Inderes -analyysiyhtiö. PKC...

Mitä ostaisi seuraavaksi?

Sen kun tietäisi. Palkkapäivä lähestyy ja samoin mahdollisuus tehdä hieman uusia sijoituksia. Välillä se on helppoa, kun kaikki pörssin osakkeet tuntuu aliarvostetuilta. Silloin apinakin onnistuu tai jopa sijoitusrahaston salkunhoitaja. Nyt tilanne on mielestäni mutkikkaampi, enkä onnistu löytämään selvästi aliarvostettuja yrityksiä Helsingin pörssistä. Seuraavia vaihtoehtoja pohdin, joista houkuttelevimmat ensin: Lisään ykkössalkun hajautusta ostamalla jotain suomalaista vakavaraista hyvää osingonmaksajaa. Haluaisin hajautuksen vuoksi jotain muuta kuin teknologiaa ja teollisuutta, mielellään kulutus-/päivittäistavaroita tuottavaa yritystä. Ne vaan tuntuu tällä hetkellä melko arvokkailta ja lisäksi asiantuntijat kovasti varoittelevat sijoittamasta tämän tyyppisiin yrityksiin, koska kiristyvän inflaation arvellaan heikentävän niiden menestystä. Olvia olen pitänyt jonkin aikaa silmällä, mutta uudet kurssiennätykset ei varsinaisesti kieli parhaasta ostohetkestä. Nordnetin julkaisemi...

Säästäminen ja eläminen osinkotuloilla vanhana

En ole kovin tarkkaan laskenut paljonko rahaa pitää laittaa vuosittain sivuun saadakseen riittävästi osinkotuloja ja voidakseen elää pelkästään niillä. Oletan, että pakollisiin asumiskustannuksiin ei asuntolainan jälkeen kulu kuin yhtiövastikkeen verran ja tämän lisäksi rahaa menee välttämättömyyksiin, kuten kotivakuutukseen, laajakaistaliittymään, brandyyn ja trappistioluisiin. 500 euroa luulisi karkeasti arvioiden riittävän mainiosti pakollisiin menoihin ja siihen päälle muutama satanen ruokaan ja huvituksiin. Toivon pystyväni laittamaan sijoituksiin ehkä 700 euroa kuukaudessa ja saavani sijoitukselle viiden prosentin vuosituoton. Eikös viisi prosenttia ole aika hyvin linjassa osakemarkkinoiden keskimääräisen tuoton kanssa? Tästä seuraa kahdenkymmenen vuoden aikana korkoa korolle ja lopputuloksena vajaa 290 000 euroa pääomaa. Jos hyvin käy, kahdenkymmenen vuoden kuluttua tuo rahasumma tuottaa osinkotuloina edelleen viisi prosenttia vuosittain, lisäämättä uutta rahaa muuten salk...