Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2011.

Mitä ostaisi seuraavaksi?

Sen kun tietäisi. Palkkapäivä lähestyy ja samoin mahdollisuus tehdä hieman uusia sijoituksia. Välillä se on helppoa, kun kaikki pörssin osakkeet tuntuu aliarvostetuilta. Silloin apinakin onnistuu tai jopa sijoitusrahaston salkunhoitaja. Nyt tilanne on mielestäni mutkikkaampi, enkä onnistu löytämään selvästi aliarvostettuja yrityksiä Helsingin pörssistä. Seuraavia vaihtoehtoja pohdin, joista houkuttelevimmat ensin: Lisään ykkössalkun hajautusta ostamalla jotain suomalaista vakavaraista hyvää osingonmaksajaa. Haluaisin hajautuksen vuoksi jotain muuta kuin teknologiaa ja teollisuutta, mielellään kulutus-/päivittäistavaroita tuottavaa yritystä. Ne vaan tuntuu tällä hetkellä melko arvokkailta ja lisäksi asiantuntijat kovasti varoittelevat sijoittamasta tämän tyyppisiin yrityksiin, koska kiristyvän inflaation arvellaan heikentävän niiden menestystä. Olvia olen pitänyt jonkin aikaa silmällä, mutta uudet kurssiennätykset ei varsinaisesti kieli parhaasta ostohetkestä. Nordnetin julkaisemi

Kakkossalkku à la Piotroski

Kaikessa lyhykäisyydessään Piotroskin menetelmä on arvo-sijoitusmenetelmä, joka perustuu yrityksen kirjanpidosta johdettuun matemaattiseen yhtälöön. Kohti taloudellista riippumattomuutta -blogi vastaa melko kattavasti kysymykseen: Kuka ihmeen Piotroski? Samaisella blogilla on myös lisää aiheesta . Blogi-kirjoitusten lisäksi olen tutustunut myös  value-investing.eu -saitin tekemiin tutkimuksiin . Samalta saitilta saa ilmaiseksi koekäyttöön pisteytykset eri pörssien yrityksille. Tulokset ovat sen verran vakuuttavia, että en malttanut olla kokeilematta systeemiä. Lähdin aika varovasti liikenteeseen ja perustin varta vasten tähän tarkoitukseen kakkosalkun osaksi sijoitusstrategiaani . Myin ykkösalkusta muutamat kehittyvien markkinoiden indeksiosuusrahastot saadakseni muutaman tonnin tämän toisen salkun alkupääomaksi. Käytännössä pyöritän salkkua näin: Tilasin pisteytyslistat value-investing.eu -saitilta ja valitsin listalle kaikki Nordentin tarjoamat markkinapaikat eli Suomi,

Säästäminen ja eläminen osinkotuloilla vanhana

En ole kovin tarkkaan laskenut paljonko rahaa pitää laittaa vuosittain sivuun saadakseen riittävästi osinkotuloja ja voidakseen elää pelkästään niillä. Oletan, että pakollisiin asumiskustannuksiin ei asuntolainan jälkeen kulu kuin yhtiövastikkeen verran ja tämän lisäksi rahaa menee välttämättömyyksiin, kuten kotivakuutukseen, laajakaistaliittymään, brandyyn ja trappistioluisiin. 500 euroa luulisi karkeasti arvioiden riittävän mainiosti pakollisiin menoihin ja siihen päälle muutama satanen ruokaan ja huvituksiin. Toivon pystyväni laittamaan sijoituksiin ehkä 700 euroa kuukaudessa ja saavani sijoitukselle viiden prosentin vuosituoton. Eikös viisi prosenttia ole aika hyvin linjassa osakemarkkinoiden keskimääräisen tuoton kanssa? Tästä seuraa kahdenkymmenen vuoden aikana korkoa korolle ja lopputuloksena vajaa 290 000 euroa pääomaa. Jos hyvin käy, kahdenkymmenen vuoden kuluttua tuo rahasumma tuottaa osinkotuloina edelleen viisi prosenttia vuosittain, lisäämättä uutta rahaa muuten salk

Sijoitusten tuotto kuin apinalla?

Muistan lukeneeni aikoinaan uutisen tutkimuksesta, jossa apinat valitsivat umpimähkään (kuinkas muuten?) osakkeita salkkuun ja salkun tuottoa verrattiin sijoitusrahastojen keskimääräiseen tuottoon. Apinat voittivat. Olisi tietysti kiva pärjätä paremmin kuin apina, sijoitusrahaston hoitaja tai yleisindeksi. Olen merkinnyt Kauppalehden Oma salkku -palveluun ykkössalkkuni suomalaiset osakkeet, koska palvelusta mm. näkee helposti tulevat osingot ja joitakin muita asioita näppärämmin kuin Nordnetista. Salkkuni on tuottanut ilmeisesti aavistuksen yleisindeksiä paremmin, jos olen tulkinnut oikein tuota työkalun piirtämää graafia. Ymmärrän toki, että kyseessä on ainakin osittain pelkästään arvonnousuun perustuva realisoitumaton tuotto. Tarkasteluajanjaksona koko sijoitushistoriani. Olkaa ystävällisiä ja kommentoikaa, jos olen ymmärtänyt väärin.

Rahaa sisään ja ulos

Minulla ei riitä energiaa Excel-taulukoiden nykertämiseen, joten en ole kauhean hyvin kartalla, paljonko olen lapioinut hilloa salkkuihini, paljonko ulos ja onko tästä kaikesta seurannut ylipäätään tuottoa. Verottajalla onneksi on tästä kaikesta melko hyvä käsitys ja verottaja ystävällisesti lähettää joka vuosi kotiin koosteen tilanteesta. Viime vuonna tuli aika paljon muutettua salkun sisältöä ja tein kauppoja paljon enemmän kuin olin alunperin suunnitellut ja halunnut. Osinkotuloja verottajan mukaan tuli 500 euroa ja luovutusvoittoja 3500 euroa. En odottanut saaneeni lainkaan luovutusvoittoja, mikä osoittaa miten pihalla olen rahan käytöstäni sijoitusten suhteen. Tänä vuonna osinkotuloja tulee ehkä reilu tonni ja luovutusvoittoja paljon vähemmän.

Ykkössalkun sisältö

Tässä se nyt on, kaikessa karuudessaan. Salkun sisältö nyt: Alma Media Corporation Digia Plc KONE Corporation Nokia Corporation Orion Corporation B Sampo Plc A Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Wärtsilä Corporation PowerShares DB Commodity Index Tracking Fund Market Vectors Russia ETF Näistä uusimpina hankintoina on Alma Media ja Talvivaara. Klikkaa kuvaa nähdäksesi se isompana. Kakkossalkun sisällön julkaisen lähipäivinä.

Rahaa kuin roskaa

...no ei nyt aivan, mutta 29 000 euroa meni ensimmäistä kertaa rikki aprillipäivänä, eikä se ole pilaa. Ei tämä raha ihan heittämällä ole tullut, sillä olen raatanut perse ruvella nyt kymmenen vuotta vakituisessa päivätyössä. Vasta viimeisen kolmen vuoden ajan palkasta on jäänyt hieman ylimääräistä käteen ja olen pystynyt käyttämään rahaa osakkeisiin. Onnen kanssa asialla ei ole mitään tekemistä, koska Suomessa ilmaisen koulutuksen ansiosta kuka tahansa on voinut valita saman ammatin ja sen myötä samat tulot. Oma valinta.

Tämänhetkinen sijoitustrategiani

Minulla on tällä hetkellä kaksi salkkua välittäjälläni Nordnetillä. Siinä ei oikeastaan ole mitään järkeä, koska toimeksiantokulut määräytyvät nykyään salkkukohtaisesti toimeksiantojen määrien perusteella. Mitä enemmän toimeksiantoja, sitä pienemmät palkkiot joutuu pulittamaan. Olen kuitenkin tehnyt tämän, jotta minun olisi helpompi seurata salkkuja erikseen ja myös ajatustasolla erottaa kahdella eri systeemillä hallinnoitavat salkut toisistaan. Ykkössalkkuun olen valinnut yrityksiä joiden toiminnan luulen ymmärtäväni, jotka ovat vakavaraisia ja hyviä osingonmaksajia. Uutena tulokkaana siellä on kuitenkin Talvivaara, joka selkeästi poikkeaa muista salkkuun valituista yrityksistä. Tarkoituksenani on pitää yrityksien määrä mahdollisimman pienenä, jotta jaksan seurata yrityksiäni, mutta kuitenkin jonkun verran hajautettuna riskien pienentämiseksi. Tavoitteenani on myös pitää nämä yritykset salkussa mahdollimman pitkään, mielellään ikuisesti. Poikkeuksena tästä on pari indeksiosuusra

Kohkausta

Aloitin osakesäästämisen noin kolme vuotta sitten lukemalla Seppo Saarion Sijoituskirjan ja Kim Lindströmin kirjan Vaurastu arvo-osakkeilla . Laadin sijoitussuunnitelman ja lähdin toteuttamaan suunnitelmaa. Pohjatyö oli siis tehty melko huolella. Tarkoituksenani oli ostaa noin kymmentä vakavaraista suomalaista yhtiötä, jotka maksavat hyvää osinkoa, joilla on matala b/p ja matala p/e. Mieli on kuitenkin kuin sata minkkiä ja enpä minä malttanut pitäytyä suunnitelmassani, vaan tein ensimmäiset ostot laskeviin kursseihin, hätäilin, myin ja ostin mitä sattuu milloin sattuu. Lisäksi kiinnostuin eksoottisista pörssinoteeratuista rahastoista (ETF) ja niitä piti haalia mielialojen mukaan milloin mitäkin. Tällä tavoin rikastuttaa ainakin osakevälittäjää joka ottaa osuutensa jokaisesta toimeksiannosta. Sen olen tässä ensimmäisten sijoitusvuosien aikana ainakin oppinut, että edes takaisin vehtaaminen ei kannata. Aika usein olen myyntejä joutunut katumaan, mutta en ostoja juuri koskaan. Itse

Sijoitusblogini aloitus ja tausta

Sijoittamiseni motiivina on puhtaasti laiskuus. Minua ei kiinnosta raha eikä sen kerääminen sinänsä, vaan vapaa-aika, jota voin sillä ostaa itselleni jossain vaiheessa. En halua tehdä päivätöitä päivääkään pidempään kuin on pakko ja siksi pyrin osakesäästämisen avulla jäämään mahdollisimman aikaisin eläkkeelle. Haluan olla olla jouten ja käyttää aikani sohvalla makoiluun, elokuvien katseluun, musiikin kuunteluun, mallasviskin juontiin ja muihin harrastuksiin. 55-vuotiaana viimeistään olen maksanut asuntolainani, minkä seurauksena kuukausittaiset elinkustannukseni tippuvat dramaattisesti. En ymmärtääkseni tarvitse kovinkaan ihmeellisiä kuukausituloja siinä vaiheessa pystyäkseni jättämään päivätyöni ja alkaa elää vapaaherran elämää. Tähän minulla on nyt aikaa parikymmentä vuotta. Kansaneläkettä alkaa saamaan paljon myöhemmin, joten jollain tavalla täyty y pistää rahaa sivuun ennen sitä ja osakkeet on ymmärtääkseni siihen paras vaihtoehto.  Tottakai mitä tahansa voi tapahtua, mikä so