Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella talvivaara merkityt tekstit.

Tilannekatsaus

Blogi on elänyt hiljaiseloa pidemmän aikaa, koska ei ole ollut sijoitusasiaa mistä kirjoittaa. On tullut hussattua kaikki rahat eikä ole jäänyt oikein mitään säästöön pitkään aikaan. Rahat on käytetty mm. moottoripyörän ja auton hankintaan, sikareihin, piippuihin ja piipputupakkaan (uusi harrastus). Auton hankintaa voi melkeinpä pitää sijoituksena sillä ostin 90-luvun puolivälin klassikon, jonka arvo on jopa lievässä noususuhteessa auton hyvän maineen ja klassikkostatuksen ansiosta. Siitä todennäköisesti saa ainakin omansa pois, jos joskus sen päädyn myymään ja olen onnistunut pitämään sen hyvässä kunnossa. Tätä varten realisoin joitakin osakkeitakin. Muuten elämä hymyilee. Voin psyykkisesti ja fyysisesti paremmin kuin ehkä koskaan. Ainut mikä hieman rassaa on työelämä. Olen jo pidempään tehnyt it-projektia, missä tehdään monta asiaa tyhmästi. Asiakasta ei kiinnosta prosessien ja toimintatapojen kehittäminen, koska käytössä on veronmaksajien lähes pohjaton kirstu. Toimittajan edust...

Hyvältä näyttää!

Onpas mukava nähdä vaihteeksi vähän postiivistakin kehitystä sijoitussalkuissa. Salkkujen yhteenlaskettu markkina-arvo alkaa olla lähellä viime kevääksi ajoittunutta kaikkien aikojen huippua eli melkein 30 000€, jos lasketaan käteinen. En ole tarkemmin analysoinut sankari- ja luuseriosakkeita, mutta on näyttänyt siltä, että salkkuni viime vuoden suurimmista luusereista ainakin Stora Enso, Talvivaara ja Digia ovat toipuneet nyt alkuvuodesta. Stora Enso ymmärtääkseni hyötyy euron heikkenemisestä, Talvivaara nikkelin kallistumisesta ja Digia mistä lie. Ehkä se vaan nousee muiden imussa. Henkilökohtaisesta elämäntilanteestani johtuen, minulle saattaa tulla kevään aikana tarve suurelle määrälle käteistä. Tästä lisää myöhemmin. En haluaisi missään tapauksessa realisoida eläkesäästöjäni tätä varten, mutta minulla ei ole muuta vaihtoehtoja. Suunnitelmiin kuuluu tilanteen paikkaaminen niin pian kuin mahdollista, mutta nyt mennään näin. Tätä ennakoiden myin juuri ennen vuoden vaihdetta joi...

Kevään pieniä onnistumisia - tilannekatsaus

Ajoitan yleensä ostokseni päin helvettiä. Se ei tietenkään ole tarkoituksellista, mutta useimmin saan seurata ostotoimeksiannon jälkeen kylmä hiki otsalla hankintani arvon supistumista päivätolkulla. Viimeisten ostosten kanssa oli tuuria tai sitten alan kehittyä tässä. Uutena omistuksena huhtikuun lopussa hankkimani PKC Groupin osakkeiden arvo on noussut ostohetkestä yli kymmenen prosenttia ja lisäämäni Digiankin arvo on noussut melkein viisi prosenttia. Tällaisten viikottaisten tai edes kuukausittaisten hinnanvaihteluiden seuraaminen pitkäjänteisessä osakesäästämisessä on täysin turhaa. Kyllä se vaan kuitenkin syö miestä, jos arvo tippuu useita prosentteja heti ostohetken jälkeen, niin kuin minulle usein käy. Sitä hetken kuvittelee tehneensä huonot kaupat, vaikka pitkän tähtäimen näkymät olisi kuinka hyvät. Sellaisen veivauksen tein lisäksi salkkuun, että hankkiuduin eroon salkun raaka-aineiden hintoja seuraavasta ETF:stä ( DBC ). En osaa arvioida raaka-aineiden hintojen kehitystä ja...