Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2013.

Tilannekatsaus

Blogi on elänyt hiljaiseloa pidemmän aikaa, koska ei ole ollut sijoitusasiaa mistä kirjoittaa. On tullut hussattua kaikki rahat eikä ole jäänyt oikein mitään säästöön pitkään aikaan. Rahat on käytetty mm. moottoripyörän ja auton hankintaan, sikareihin, piippuihin ja piipputupakkaan (uusi harrastus). Auton hankintaa voi melkeinpä pitää sijoituksena sillä ostin 90-luvun puolivälin klassikon, jonka arvo on jopa lievässä noususuhteessa auton hyvän maineen ja klassikkostatuksen ansiosta. Siitä todennäköisesti saa ainakin omansa pois, jos joskus sen päädyn myymään ja olen onnistunut pitämään sen hyvässä kunnossa. Tätä varten realisoin joitakin osakkeitakin.

Muuten elämä hymyilee. Voin psyykkisesti ja fyysisesti paremmin kuin ehkä koskaan. Ainut mikä hieman rassaa on työelämä. Olen jo pidempään tehnyt it-projektia, missä tehdään monta asiaa tyhmästi. Asiakasta ei kiinnosta prosessien ja toimintatapojen kehittäminen, koska käytössä on veronmaksajien lähes pohjaton kirstu. Toimittajan edustajia…