Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella elämä merkityt tekstit.

Avioeron jälkimainingeissa

Aika päättää blogin hiljaiselo. Eipä ole ollut mistä sijoittaa muuton jälkeen , joten ei ole myöskään ollut raportoitavaa. Kaiken ylimääräisen rahan olen kevään jälkeen pistänyt asunnon sisustamiseen ja pieneen pintaremonttiin. Hieno siitä tulikin, vaikka itse sanon. Olen kyllä ostanut arvokellon, vanhoja design-huonekaluja ja pian ehkä myös jonkin edullisen klassikkoauton. Ne voidaan kyllä hyvin laskea sijoituksiksi, sillä hyvin suurella todennäköisyydellä näiden hankintojen arvo kasvaa tai vähintään pitää arvonsa. Lisäksi näissä sijoituksissa on se hieno puoli, että saan nauttia kauniista estetiikasta sijoitusaikana. Sopeutuminen uuteen elämäntilanteeseen on ollut hidasta ja kivuliasta, mutta nyt tuntuu elämä voittavan. Olen pyrkinyt istumaan vapaa-ajalla mahdollisimman vähän koneen ääressä ja panostanut "oikeaan" elämään. Olen tutustunut paljon uusiin ihmisiin ja nähnyt vanhojakin tuttuja aiempaa enemmän. Syksyllä on tarkoitus aloittaa kurinalaisempi säästöohjelma. Aj...

Tulotaso on oma valinta

En ole kesän jälkeen tehnyt kirjoittamisen arvoisia siirtoja sijoituksissa ja siksi blogi on jatkanut kesälomaansa markkinamylleryksestä huolimatta. Myllerrys henkilökohtaisessa elämässäni on lisäksi vähentänyt kiinnostusta kirjoittamiseen tai sijoitusasioihin ylipäätään. Olen ammatiltani ohjelmistosuunnittelija. Käyntikortissa lukee jotain fiinimpää, mutta itse työ on sitä itseään. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen kirjoittanut enemmän ohjelmakoodia kuin ihmisten luettavaksi tarkoitettua tekstiä ja siksi järkevien, saati kiinnostavien lauseiden muodostaminen on minulle jokseenkin työlästä, vaikka en pidä itseäni stereotyyppisenä nörttinä.  Tämä blogi on minulle oikeastaan ainoa paikka, johon kirjoitan suomeksi jotain muuta kuin työhöni liittyvää, jos ei lasketa Facebookin status-päivityksiä ja eihän me lasketa. Sijoitustouhun ohella siis, tämä on samalla minulle paikka opetella kirjoittamista, mikä ei ole ollenkaan hullumpi taito. Työtön tuttavani hiljattain nurisi persauk...