Siirry pääsisältöön

Mitä ostaisi seuraavaksi?

Sen kun tietäisi. Palkkapäivä lähestyy ja samoin mahdollisuus tehdä hieman uusia sijoituksia. Välillä se on helppoa, kun kaikki pörssin osakkeet tuntuu aliarvostetuilta. Silloin apinakin onnistuu tai jopa sijoitusrahaston salkunhoitaja. Nyt tilanne on mielestäni mutkikkaampi, enkä onnistu löytämään selvästi aliarvostettuja yrityksiä Helsingin pörssistä. Seuraavia vaihtoehtoja pohdin, joista houkuttelevimmat ensin:

  • Lisään ykkössalkun hajautusta ostamalla jotain suomalaista vakavaraista hyvää osingonmaksajaa. Haluaisin hajautuksen vuoksi jotain muuta kuin teknologiaa ja teollisuutta, mielellään kulutus-/päivittäistavaroita tuottavaa yritystä. Ne vaan tuntuu tällä hetkellä melko arvokkailta ja lisäksi asiantuntijat kovasti varoittelevat sijoittamasta tämän tyyppisiin yrityksiin, koska kiristyvän inflaation arvellaan heikentävän niiden menestystä. Olvia olen pitänyt jonkin aikaa silmällä, mutta uudet kurssiennätykset ei varsinaisesti kieli parhaasta ostohetkestä. Nordnetin julkaisemissa Inderesin analyyseissä on jo jonkin aikaa hehkutettu Oriola-KD:n olevan maltillisesti hinnoiteltu ja suosittelevat ostamaan. Pitänee harkita sitäkin, vaikka se meneekin terveydenhuollon puolelle ja minulla on jo Orionia siivu.

  • Ostan lisää jotain ennestään ykkössalkusta löytyvää yritystä ja kyttään markkinoiden ylireagointia ja isken laskupäivänä. Joku ammattisijoittaja sanoi laskupäivien kyttäämisen olevan luuserien hommaa, mutta mikäs siinä, jos se tekee hommasta mielenkiintoista. Luulisi olevan parempi ostaa laskupäivänä kuin nousupäivänä? Ongelmana on se, että kaikki salkkuni yritykset vaikuttavat tällä hetkellä vähintäänkin realistisesti hinnoitelluilta tai ei ainakaan halvalta. Lisäksi salkku on melko huonosti hajautettu nykyisellään ja painoa on liikaa teknologiassa ja teollisuudessa.

  • Ostan lisää toisesta salkun kahdesta indeksiosuusrahastosta eli Venäjää tai raaka-aineita. Molemmat on noteerattu dollareissa eli jo pelkästään valuuttaerojen tasaantumisesta voi saada tuottoa. Se on tosin täysin arpapeliä. Köyhän miehen tekninen analyysi eli Barchart huutaa ostamaan molempia.




  • Ostan ykkössalkkuun joltain muulta markkina-alueelta jotain pitkän tähtäimen sijoitussuunnitelmaani sopivaa yritystä. Tämä voisi olla fiksu ratkaisu ja lisäisi hajautusta vielä tehokkaammin. Blogin kommenteissa aiemmin ehdotettiin tutustumaan mm. USA:n ja Kanadan tarjontaan. Tämä edellyttää kuitenkin syvällisempää penkomista ja lisäksi muualla kuin Helsingin pörssissä noteerattujen yritysten seuranta on hieman hankalampaa. Suomalaisista yrityksistä saan väkisinkin jatkuvasti ajantasaista tietoa normaalia talousuutisvirtaa seuraamalla.

  • Ostan kakkosalkkuun yhden yrityksen lisää Piotroskin listalta. Tämä on helpoin vaihtoehto, koska voin antaa numeroiden tehdä valinnan puolestani ja vältyn kaikenlaiselta pähkäilyltä. Tämän hetken pisteytyksillä se tarkottaisi investointia paperia ja selluloosaa valmistavaan yritykseen nimeltä Domtar Corporation, joka saa Piotroskin menetelmällä täydet 9 pistettä.

  • Perehdyn korkoihin sijoittamisen ihmeelliseen maailmaan, josta minulla ei ole ennalta mitään kokemusta, jos ei huomioida asuntolainani viitekorkoa. Kai sitä hajautusta pitäisi korkoihinkin laajentaa vai ei?


Kommentit

  1. Olisiko "rahasäkki" Lännen Tehtaat hyvä valinta? Kurssi on tippunut mukavasti ja se jatkaa taatusti hyvänä osingonmaksajana...(HK:sta ja Atriasta nyt ainakin kannattaa pysyä kaukana, eivät maksa hyvää osinkoa ja tuhoavat pääomaa :)

    Hyvistä osingon maksajista salkusta puuttuu kokonaan operaattorit, joista Teliasonera on viime aikoina tippunut ihan suhteettoman paljon suhteessa tuloksentekokykyyn.

    VastaaPoista
  2. Oriola-KD on pitkään vetänyt henkeä ja laskenutkin hieman huimien kurssinousujen jäljiltä. Tässä vaiheessa voisi olla ehkä paikka ostaa, jos ei ennestään omistuksia siinä ole.

    Korkosijoitukset ovat hajautusmielessä aivan olennainen asia, sillä ne eivät korreloi kovin paljon osakesijoitusten kanssa. Korkosijoituksissa ajoitus on silti yhtä lailla tärkeää, ja monet eivät juuri nyt halua olla mukana pitkissä korkoissa vaatimattomien lähitulevaisuuden tuottojen takia. Itse kasvattelen pikkuhiljaa korkosijoitusten määrää, tavoitteena 20% portfoliosta muutaman vuoden päästä.

    Tässä vähän ajatuksia korkomarkkinoista:

    http://laiskasijoittaja.blogspot.com/2010/11/korkomarkkinoiden-ajoittaminen.html

    VastaaPoista
  3. Pitääpä tutustua Lännen Tehtaisiin. Operaattoreista Teliasonera on kyllä houkutellut pitkään, mutta se on tuntunut vielä munien laittamiselta samaan koriin Digian ja Nokian kanssa. Pitää joka tapauksessa pitää sekin vaihtoehto mielessä.

    VastaaPoista
  4. Miten operaattoriyhtiö TeliaSonera korreloi Nokian tai Digian kanssa?

    TS on tosiaan tipahdellut ja kehittynyt melko huonosti viime kuukausina, joten mahdollisesti on ihan ostohinnoisa. Osingon maksu kohdallaan ja toimiala suhteellisen defensiivinen. Tämän lisäksi pyrkii aktiivisesti kasvuun ympäri euroopan vtr. paikallaan tahkovaan Elisaan.

    TS ei toki ole sitten ainoa operaattori, vaan Euroopasta ja Yhdysvalloista löytyy useita melko hyviä yhtiöitä tästä toimialasta.

    Omistan ja olen itse lisännyt TeliaSoneraa viime aikona.

    VastaaPoista
  5. Pähkäilin noiden yritysten olevan kytköksissä sitä kautta, että Digia tekee ohjelmistoja Nokian puhelimiin ja Nokian puhelimilla puolestaan käytetään TeliaSoneran verkkoja. Ehkä korrelaatio ei ole kovin vahva, mutta mielestäni kaikki liittyy informaatioteknologian alaan jota minulla on kokonaisuutena salkussa ja jonkin verran.

    VastaaPoista
  6. Onhan tuossa tosiaan ehkä pientä korrelaatiota ja ketjuuntumista. Ei kuitenkaan ilmeisesti näy kauheasti kursseissa? Tosin viime ajat ovat osalle noista firmoista olleet hieman poikkeuksellisia.

    Yksi ehdotus mitä piti jo aikaisemmin tuoda esille oli kiinteistö(sijoitus)firmat, Helsingistä vaikka Technopolis tai Sponda. Näistäkin Technopolis on kylläkin vahvasti kiinni IT-alassa. Tai vaihtoehtoisesti joku REIT Yhdysvalloista.

    VastaaPoista
  7. Korkojen nousu voi kylläkin vaikuttaa negatiivisesti noihin kiinteistöyhtiöihin, mutta en osaa tarkemmin analysoida miten paljon tai laajasti tuolla on merkitystä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut kirjoitukset

S-ryhmän osuuskauppojen jäsenyyksistä varmaa tuottoa

S-Etukortin käyttäminen on junttia. Koko kassajonon hidastaminen muutaman euron ostoksista saatavan naurettavan pienen bonuksen takia on lähes tulkoon alhaisinta mitä ihminen voi toiselle ihmiselle tehdä. Ymmärtääkseni korttijärjestelmän kustannukset ylittävät asiakasomistajille maksettavien etujen määrän, joten koko järjestelmä on asiakasomistajien kannalta yhtä tyhjän kanssa. Korjatkaa, jos olen väärässä. Osuuskauppojen maksama korko puolestaan on monissa osuusliikkeissä melko hyvä, joten päätinpä minäkin vihdoin liittyä jäseneksi joihinkin niistä. Liityin nyt näihin:   Koron saaminen edellyttää jäsenmaksun maksamisen täysimääräisenä ja minun tapauksessani jäsenyyksistäni kertyi kustannuksia yhteensä 1000€. Sijoitus on ymmärtääkseni pommin varman, sillä osuusmaksu palautetaan täysimääräisesti, jos joskus haluaa erota osuuskaupasta. Korot toki voi vaihdella vuodesta toiseen, mutta eiköhän sieltä aina jotain tule.   Käytännössä asia hoituu niin, että marssit mihin tahansa S-

Miten ostan pörssiosakkeita - käytännön ohjeet

Ties vaikka joku saisi tästä apua ja näkeepähän ummikko miten helppoa osakkeiden ostaminen on. Osakkeiden valintaan en osaa antaa vinkkejä, mutta välittäjän valintaan kyllä. Pörssiosakkeiden omistaminen edellyttää  arvo-osuustiliä  ja sellaisen voi hankkia vaikka omasta tilipankistaan tai muulta arvo-paperivälittäjältä, joka ei ole välttämättä ole sidoksissa tilipankkiisi. Arvopaperivälittäjissä ratkaisevin ero on hinta. Ns. online-välittäjillä verrattuna kivijalkapankeihin on usein myös laajempi valikoima eri markkinoilta ostettavia sijoitustuotteita. Esimerkiksi ulkomaisia indeksiosuusrahastoja tai erikoisempia yrityksiä eksottisemmilta markkoinoilta voi olla vaikeaa tai mahdotonta saada ostettua oman pankin kautta. Kivijalkapankkisi mainostaa sinulle varmasti mainioita tietopalveluitaan ja analyysejään, joihin pääsee käsiksi avaamalle heille arvo-osuustilin. Kokemukseni mukaan vastaavat tai jopa paremmat analyysipalvelut on saatavissa ihan samalla tavalla myös muilta välittäjiltä.

Annuiteetti, tasalyhennys, kiinteä tasaerä...

...3kk euribor, kiinteä korko, apua! Näitä on tullut kelailtua viime aikoina. Paljon on tapahtunut sitten edellisen kirjoitukseni ja olen päätynyt ostamaan oman asunnon. Varsinainen loppukauppa on vielä edessä ja minulla on vielä hieman aikaa kilpailuttaa lainatarjouksia. Olen pyytänyt tarjouksen OP:sta, Sampo pankista ja Nordeasta. Lainan hinnassa ja kuluissa ei ole käytännössä mitään eroa enkä siksi jaksa vaivautua enää pyytämään tarjousta muualta. Kaikki tarjoavat marginaaliksi 0,75% ja viitekoron saa valita vapaasti. Pankin edustajat kovasti painostavat sitomaan lainan kolmen tai viiden vuoden kiinteän koron jaksoon. Kokonaiskoroksi tälle viiden vuoden jaksolle tarjotaan 2,75% . Minulla alkaa aina hälytyskellot soimaan, kun pankki kovasti jotain tyrkyttää. Tuskin ne silloin ainakaan minun etuani ajattelevat. Kaiken maailman turvatuotteita tarjotaan myös, mutta ennemmin asetan kuukausierän mahdollisimman pieneksi, jotta pystyn säästämään osakkeisiin ihan oman turvani. Nordea