Siirry pääsisältöön

Avioeron jälkimainingeissa

Aika päättää blogin hiljaiselo. Eipä ole ollut mistä sijoittaa muuton jälkeen, joten ei ole myöskään ollut raportoitavaa. Kaiken ylimääräisen rahan olen kevään jälkeen pistänyt asunnon sisustamiseen ja pieneen pintaremonttiin. Hieno siitä tulikin, vaikka itse sanon. Olen kyllä ostanut arvokellon, vanhoja design-huonekaluja ja pian ehkä myös jonkin edullisen klassikkoauton. Ne voidaan kyllä hyvin laskea sijoituksiksi, sillä hyvin suurella todennäköisyydellä näiden hankintojen arvo kasvaa tai vähintään pitää arvonsa. Lisäksi näissä sijoituksissa on se hieno puoli, että saan nauttia kauniista estetiikasta sijoitusaikana.

Sopeutuminen uuteen elämäntilanteeseen on ollut hidasta ja kivuliasta, mutta nyt tuntuu elämä voittavan. Olen pyrkinyt istumaan vapaa-ajalla mahdollisimman vähän koneen ääressä ja panostanut "oikeaan" elämään. Olen tutustunut paljon uusiin ihmisiin ja nähnyt vanhojakin tuttuja aiempaa enemmän.

Syksyllä on tarkoitus aloittaa kurinalaisempi säästöohjelma. Ajattelin pistää 300€ siirtymään kuukausittan automaattisesti palkasta Nordnettiin ja joka toinen kuukausi ostaa osakkeita. Enemmänkin saattaa jäädä sivuun kuukausittain, jos maltan pidättäytyä hankinnoissa. Harkitsen siirtymistä yhden salkun systeemiin ja pyörittää sitä kokonaan Piotroskin systeemillä. Oma osakepoimintani on ollut yhtä tyhjän kanssa.

Minulla on paristakin eri aiheesta artekkelit suunnitteilla, mutta ne vaatii vielä taustatutkimusta. More to come...

Kommentit

  1. Siitä se lähtee! Tsemppiä kaikkeen mahdolliseen :)

    Saako udella, minkä kellon hankit?

    Ja saako udella, miksi Piotroskin systeemi? Eikö siinä kuitenkin "pidä" käydä kauppaa vuosittain. Ehkä vielä järkevämpää on valita matalariskinen sijoitusstrategia, jossa osakkeita ei pahemmin myydä ikinä. Joku arvosijoittamisen variantti, jossa ostat kohtuuvakaita firmoja sopuhintaan ja pidät niistä kiinni.

    VastaaPoista
  2. Viimeisin kello on 60-luvun Omega. Ei mikään kovin harvinainen, mutta hieno.

    Piotroskin systeemi nyt vaan sattuu olemaan todistetusti tuottava. Tarvitsen järjestelmän, jossa oma oma harkinta ja tunteet näyttelee mahdollisimman pientä roolia.

    VastaaPoista
  3. Toki itse järjestelmän valintakin on oma valinta ja samoin altis epäjärjestelmällisille motiiveille.

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä!

    T: blogisi fani

    VastaaPoista
  5. Saako kysyä mistä hommasit tuon Omegan? Samanlainen itselläkin haaveena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ostin omani suomalaiselta keräilijältä. Kannattaa pitää silmällä ainakin Tori.fi, Huuto.net ja Ebay. Suomessa näyttää olevan keskimäärin hieman alhaisemmat hinnat, johtuen pienemmistä markkinoista. Hyvä työkalu ulkomaisilta foorumeilta hakuun on tämä: http://www.elitedealseeker.com/index.cgi?category=watches

      Poista
  6. Yksi jutun aihe voisi olla, miten suojautua avioeron mukanaan tuomilta tappioilta. Tarkoitus ei ole kääntää puukkoa haavassa vaan ihan oikeasti tuollaiselle jutulle voisi olla kysyntää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvä idea. Ensimmäisenä tulee mieleen, että älä mene naimisiin. Jos kuitenkin menet naimisiin, niin tee avioehto. Jos et tee avioehtoa, niin älä paljasta puolisollesi kaikkea omaisuuttasi. Näillä neuvoilla pärjää jo aika pitkälle ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut kirjoitukset

S-ryhmän osuuskauppojen jäsenyyksistä varmaa tuottoa

S-Etukortin käyttäminen on junttia. Koko kassajonon hidastaminen muutaman euron ostoksista saatavan naurettavan pienen bonuksen takia on lähes tulkoon alhaisinta mitä ihminen voi toiselle ihmiselle tehdä. Ymmärtääkseni korttijärjestelmän kustannukset ylittävät asiakasomistajille maksettavien etujen määrän, joten koko järjestelmä on asiakasomistajien kannalta yhtä tyhjän kanssa. Korjatkaa, jos olen väärässä. Osuuskauppojen maksama korko puolestaan on monissa osuusliikkeissä melko hyvä, joten päätinpä minäkin vihdoin liittyä jäseneksi joihinkin niistä. Liityin nyt näihin:   Koron saaminen edellyttää jäsenmaksun maksamisen täysimääräisenä ja minun tapauksessani jäsenyyksistäni kertyi kustannuksia yhteensä 1000€. Sijoitus on ymmärtääkseni pommin varman, sillä osuusmaksu palautetaan täysimääräisesti, jos joskus haluaa erota osuuskaupasta. Korot toki voi vaihdella vuodesta toiseen, mutta eiköhän sieltä aina jotain tule.   Käytännössä asia hoituu niin, että marssit mihin tahansa S-

Miten ostan pörssiosakkeita - käytännön ohjeet

Ties vaikka joku saisi tästä apua ja näkeepähän ummikko miten helppoa osakkeiden ostaminen on. Osakkeiden valintaan en osaa antaa vinkkejä, mutta välittäjän valintaan kyllä. Pörssiosakkeiden omistaminen edellyttää  arvo-osuustiliä  ja sellaisen voi hankkia vaikka omasta tilipankistaan tai muulta arvo-paperivälittäjältä, joka ei ole välttämättä ole sidoksissa tilipankkiisi. Arvopaperivälittäjissä ratkaisevin ero on hinta. Ns. online-välittäjillä verrattuna kivijalkapankeihin on usein myös laajempi valikoima eri markkinoilta ostettavia sijoitustuotteita. Esimerkiksi ulkomaisia indeksiosuusrahastoja tai erikoisempia yrityksiä eksottisemmilta markkoinoilta voi olla vaikeaa tai mahdotonta saada ostettua oman pankin kautta. Kivijalkapankkisi mainostaa sinulle varmasti mainioita tietopalveluitaan ja analyysejään, joihin pääsee käsiksi avaamalle heille arvo-osuustilin. Kokemukseni mukaan vastaavat tai jopa paremmat analyysipalvelut on saatavissa ihan samalla tavalla myös muilta välittäjiltä.

Annuiteetti, tasalyhennys, kiinteä tasaerä...

...3kk euribor, kiinteä korko, apua! Näitä on tullut kelailtua viime aikoina. Paljon on tapahtunut sitten edellisen kirjoitukseni ja olen päätynyt ostamaan oman asunnon. Varsinainen loppukauppa on vielä edessä ja minulla on vielä hieman aikaa kilpailuttaa lainatarjouksia. Olen pyytänyt tarjouksen OP:sta, Sampo pankista ja Nordeasta. Lainan hinnassa ja kuluissa ei ole käytännössä mitään eroa enkä siksi jaksa vaivautua enää pyytämään tarjousta muualta. Kaikki tarjoavat marginaaliksi 0,75% ja viitekoron saa valita vapaasti. Pankin edustajat kovasti painostavat sitomaan lainan kolmen tai viiden vuoden kiinteän koron jaksoon. Kokonaiskoroksi tälle viiden vuoden jaksolle tarjotaan 2,75% . Minulla alkaa aina hälytyskellot soimaan, kun pankki kovasti jotain tyrkyttää. Tuskin ne silloin ainakaan minun etuani ajattelevat. Kaiken maailman turvatuotteita tarjotaan myös, mutta ennemmin asetan kuukausierän mahdollisimman pieneksi, jotta pystyn säästämään osakkeisiin ihan oman turvani. Nordea