Siirry pääsisältöön

Hoida salkkuasi kuin se olisi läheisesi oma

Olen merkinnyt Helsingin pörssiin tekemäni kaupat Kauppalehden oma salkku -palveluun, josta näkee kätevästi tulevat osingot ja ainakin suuntaa antavasti arvonkehityksen. Hallinnoin kahden läheiseni pieniä salkkuja omieni lisäksi, koska heitä itseään ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta rahaa jää kuitenkin hieman säästöön välillä. Olen listannut myös näihin salkkuihin tehdyt kaupat Kauppalehden palveluun. Vertasin huvikseni arvonkehitystä oman suomisalkkuni ja näiden kahden muun salkun välillä ja ero on nähdäkseni merkittävä. Heidän salkkujensa markkina-arvo on pienempi kuin omani, mutta suhteellinen tuotto pitäisi olla kuitenkin vertailukelpoinen.

Salkkujen välisessä sijoitustrategiassa on selvä ero. Ero tulee lähinnä siitä, että kahdessa muussa salkussa olen uskollisesti noudattanut valittua strategiaa, mutta omassani en. Kaikissa salkuissa oli sama lähtökohta: valitaan suuria, vakavaraisia, suomalaisia, hyvää osinkoa maksavia, helposti ennustettavia ja ymmärrettäviä yrityksiä, jotka ostohetkellä ovat mielellään hieman aliarvostettuja P/B ja P/E -luvuilla mitattuna. Yritykset pyrittiin valitsemaan siten, että niitä ei lähtökohtaisesti tarvitse koskaan myydä eli osta-ja pidä-periaatteella. Tätä onkin noudatettu kahdessa muussa salkussa eli niistä ei ole koskaan myyty ainuttakaan osaketta. Oman salkkuni kohdalla lähdin sooloilemaan ja luulin olevani nokkela kaupoissani. Todellisuudessa olisin päässyt paljon parempaan lopputulokseen jättämällä kaiken veivaamisen.

Huomasin tätä kirjoittaessani, että "Salkun koko historia" antaa hieman positiivisemman kuvan oman salkkuni kehityksestä. Tämä periodi alkaa 12.02.2009, mutta kahdesta muusta salkusta ei ole historiaa  yhtä pitkältä ajalta, joten siksi tämä aikaväli tässä vertailussa.


Oma salkku

Asiakas 1

Asiakas 2

Kommentit

  1. Itsekin harrastan tuota eli lähimmäisten salkkujen hallinnointia. Mutta heille olen valinnut sen vähästressisimmän (ja fiksuimman?) strategian mitä en itselleni ole jostain syystä pystynyt suomaan :)

    Eli kk-säästäminen vuodesta toiseen vähäkuluisiin indeksirahastoihin kunnon hajautuksella - ei tarvitse tehdä kummempia indeksivertailuja vaan homma toimii vuodesta toiseen.

    VastaaPoista
  2. Olen itse huomannut täysin saman asian. Läheisen rahoja hoitaessa ei hötkyile, malttaa odottaa rauhassa ostopaikkoja eikä yritä olla liian fiksu. Omassa salkussa on tullut kytättyä kursseja jatkuvasti ja veivattua senkin edestä, eikä siitä ainakaan hyötyä ole ollut.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut kirjoitukset

S-ryhmän osuuskauppojen jäsenyyksistä varmaa tuottoa

S-Etukortin käyttäminen on junttia. Koko kassajonon hidastaminen muutaman euron ostoksista saatavan naurettavan pienen bonuksen takia on lähes tulkoon alhaisinta mitä ihminen voi toiselle ihmiselle tehdä. Ymmärtääkseni korttijärjestelmän kustannukset ylittävät asiakasomistajille maksettavien etujen määrän, joten koko järjestelmä on asiakasomistajien kannalta yhtä tyhjän kanssa. Korjatkaa, jos olen väärässä. Osuuskauppojen maksama korko puolestaan on monissa osuusliikkeissä melko hyvä, joten päätinpä minäkin vihdoin liittyä jäseneksi joihinkin niistä. Liityin nyt näihin:   Koron saaminen edellyttää jäsenmaksun maksamisen täysimääräisenä ja minun tapauksessani jäsenyyksistäni kertyi kustannuksia yhteensä 1000€. Sijoitus on ymmärtääkseni pommin varman, sillä osuusmaksu palautetaan täysimääräisesti, jos joskus haluaa erota osuuskaupasta. Korot toki voi vaihdella vuodesta toiseen, mutta eiköhän sieltä aina jotain tule.   Käytännössä asia hoituu niin, että marssit mihin tahansa S-

Miten ostan pörssiosakkeita - käytännön ohjeet

Ties vaikka joku saisi tästä apua ja näkeepähän ummikko miten helppoa osakkeiden ostaminen on. Osakkeiden valintaan en osaa antaa vinkkejä, mutta välittäjän valintaan kyllä. Pörssiosakkeiden omistaminen edellyttää  arvo-osuustiliä  ja sellaisen voi hankkia vaikka omasta tilipankistaan tai muulta arvo-paperivälittäjältä, joka ei ole välttämättä ole sidoksissa tilipankkiisi. Arvopaperivälittäjissä ratkaisevin ero on hinta. Ns. online-välittäjillä verrattuna kivijalkapankeihin on usein myös laajempi valikoima eri markkinoilta ostettavia sijoitustuotteita. Esimerkiksi ulkomaisia indeksiosuusrahastoja tai erikoisempia yrityksiä eksottisemmilta markkoinoilta voi olla vaikeaa tai mahdotonta saada ostettua oman pankin kautta. Kivijalkapankkisi mainostaa sinulle varmasti mainioita tietopalveluitaan ja analyysejään, joihin pääsee käsiksi avaamalle heille arvo-osuustilin. Kokemukseni mukaan vastaavat tai jopa paremmat analyysipalvelut on saatavissa ihan samalla tavalla myös muilta välittäjiltä.

Annuiteetti, tasalyhennys, kiinteä tasaerä...

...3kk euribor, kiinteä korko, apua! Näitä on tullut kelailtua viime aikoina. Paljon on tapahtunut sitten edellisen kirjoitukseni ja olen päätynyt ostamaan oman asunnon. Varsinainen loppukauppa on vielä edessä ja minulla on vielä hieman aikaa kilpailuttaa lainatarjouksia. Olen pyytänyt tarjouksen OP:sta, Sampo pankista ja Nordeasta. Lainan hinnassa ja kuluissa ei ole käytännössä mitään eroa enkä siksi jaksa vaivautua enää pyytämään tarjousta muualta. Kaikki tarjoavat marginaaliksi 0,75% ja viitekoron saa valita vapaasti. Pankin edustajat kovasti painostavat sitomaan lainan kolmen tai viiden vuoden kiinteän koron jaksoon. Kokonaiskoroksi tälle viiden vuoden jaksolle tarjotaan 2,75% . Minulla alkaa aina hälytyskellot soimaan, kun pankki kovasti jotain tyrkyttää. Tuskin ne silloin ainakaan minun etuani ajattelevat. Kaiken maailman turvatuotteita tarjotaan myös, mutta ennemmin asetan kuukausierän mahdollisimman pieneksi, jotta pystyn säästämään osakkeisiin ihan oman turvani. Nordea