Siirry pääsisältöön

Sijoitusangsti

Olen lakannut uskomasta, että kykenisin valitsemaan "oikeat" osakkeet sijoituskohteeksi. Miten minulla voisi olla paremmat tiedot markkinoiden tilasta tai yritysten tulevaisuuden näkymistä kuin parhailla asiantuntijoilla? Olen tehnyt paljon huonoja sijoituksia ja menettänyt sen seurauksena rahaa. Useimmiten ostamisen jälkeen kurssi on lähtenyt laskuun ja myynnin jälkeen nousuun. Tämä on ollut liian usein toistuva kuvio ja tekemällä päinvastoin kuin minä olisi varmaan menestynyt loistavasti.

Ilmeisesti osakkeiden pitäminen vuosikymmeniä ei ole sekään järkevää. Olen myös tehnyt hyviä sijoituksia, mutta jälkeenpäin tarkasteltuna onnistuminen on ollut ennemminkin tuuria. Tästä syystä olenkin ollut viime aikoina enemmän kiinnostunut systemaattisista sijoitusmenetelmistä, kuten Piotroskin arvosijoitusmenetelmästä ym. Tajusin myös sellaisen asian, että sijoittamalla pelkästään numeroiden perusteella, voisin vähentää olennaisesti talousuutisten seurantaa ja käyttää senkin ajan johonkin kivempaan!

Olen omien salkkujeni lisäksi hoitanut kahden muun perheenjäsenen pieniä sijoituksia ja on ollut mielenkiintoista huomata, että ne ovat menestyneet hieman paremmin kuin omani! Tästä olenkin oppinut, että salkkuaan pitäisi hoitaa kuin se olisi jonkun toisen. Omilla rahoilla tulee tehtyä enemmän typeryyksiä kuin toisten rahoilla.

Kommentit

  1. Virheiden tunnustaminen onkin olennainen osa sijoittamista ja hyvä, että olet päättänyt tunnustaa nämä asiat itsellesi.
    Kirjoituksesi perusteella näyttää siltä, että olet tehnyt sijoittajat klassiset virheet. Olet ostanut korkealla ja mennyt kurssin laskiessa paniikkiin.

    Mikäli aiot suoraa osakesijoittamista jatkaa niin minulla on muutamia suosituksia, mitkä ovat vaikuttaneet omaan sijoituskäyttäytymiseeni.

    Ensinnä suosittelen lukemaan One up on omxh:in, Anders oldenburgin (Seligson phoebus) ja Warren buffet tekstejä ja omaksumaan heidän sijoitusfilosofiaansa, mikä perustuu fundamenttianalyysiin. Tässä oleellista on liiketoiminnan laadun tunnistaminen ja vasta viimeisenä otetaan hinta huomioon ja määritetään oma tavoitehinta tuotto-odotuksen perusteella. Tällöin siis osakkeen hinnan lasku laatuyhtiössä ei ole huono asia, vaan mitä mainioin! Hinta laskee, riski pienenee ja laatuyhtiötä saa halvalla.

    Toki tämän tyyppinen sijoittaminen vaatii paljon intohimoa (Uskon, että sinulla riittää!), että jaksaa perehtyä, mutta palkintona on se, että voi olla hyvillä mielin markkinoilla, kun tietää mitä omille yhtiöille kuuluu myllerryksestä riippumatta.

    Onnea tuleviin sijoituksiisi!

    VastaaPoista
  2. Blogiasi hieman enemmän tutkiessani näyttää kyllä siltä, että olet em. henkilöiden teksteihin tutustunut, pahoittelut tästä. Kuitenkin tekstisi viittaa, että sijoitusfilosofiassasi on hieman epävarmuuksia. Tältä osalta tosiaan toistan aiemmin mainitun; "Tällöin siis osakkeen hinnan lasku laatuyhtiössä ei ole huono asia, vaan mitä mainioin! Hinta laskee, riski pienenee ja laatuyhtiötä saa halvalla."

    Tietysti myös tuottoa katsellessa ei paras vaihtoehto välttämättä ole katsella punaisia lukuja johtuen markkinoiden maanisdepressiivisyydestä, vaan sitä mitä on saanut ostettua mihinkin hintaan ja paljonko näiden ostosten tuotto-odotus on. Sekä tietysti firmojen tulevaisuuden näkymät.

    Onnea tuleviin sijoituksiin!

    VastaaPoista
  3. Mä en ymmärrä miten siitä tulee angsti että hinnat laskee ja osakkeita saa halvemmalla kun siihen eläkkeelle jäämiseen on aikaa vielä 20 vuotta? Jos tuo sinun tunnemyrskysi jatkuu seuraavat 20 vuotta (kun osakkeidee hinnat laskee ja/tai nousee koko sen ajan johonkin suuntaan) niin taitaa olla sydäninfarkti korjannut jo ennen sitä.

    Eli jos et pysty pitämään tunteitaisi kurissa niin älä sijoita osakkeisiin.

    VastaaPoista
  4. Pitkälti samaa mieltä.

    Sijoituksia pitäisi ajatella monopoli pelin kaltaisena asiana. Jolloin raha ei ole sitä mitä on otsa hiessä tienannut, vaan pelimerkkejä.
    Ongelma tässä on myös se, että silloin ei välttämättä tee mitään, vaikka täytyisikin. Tosin, jos ajatuksena on sijoittaminen ikuisesti, niin eipä se todennäköisesti kovin paljoa haittaakaan, mikäli firmat muuten menestyy kuten on ajatellut.
    Hajautus ratkaisee paljon, jokin menee kuitenkin mönkään. Ei pidä pistää kiinni liikaa yhteen paperiin. Järkevää on myös hajauttaa eri valuuttoihin ostamalla euron ulkopuolisten maiden pörsseistä.

    Olen käyttänyt myös velkavipua, sitä on noin neljännes sijoitusten arvosta.
    Kiinteät korot ovat matalalla, joten miksi ei käyttää niitä?
    Laina on bullettina, jonka olen ajatellut olevan myös ikuinen, eli aikomus on kuitata se ottamalla uusi. Osingot hoitavat koron, ja sen jälkeen jää vielä vähän ylimääräistä. Joitain satoja.
    Mikäli osakkeiden arvot nousevat huippuihin, niin voi ne myydä. Tai oikeammin pitää myydä.
    Kunhan lainan määrä ei nouse ylitse osakkeiden arvon, niin kakka ei iske tuulettimeen,, joten siksi en ole lainoittanut enempää. Velat voi hätätapauksessa maksaa pois.
    Panttaukset ja kiinteät korot tietysti hieman monimutkaistavat kuviota.

    Osingot sijoitetaan uudestaan. Ei välttämättä samoihin firmoihin joita jo on, vaan johonkin jonka arvostustaso suhteessa tuloksen tekemiseen on enemmän alhaalla.

    Olen tätä touhua harrastanut kymmenkunta vuotta, kun lasten syntymän jälkeen piti kehitellä uusi harrastus, jota voi tehdä kotona ja omin nokkineen.
    Tästä on toisinaan päässyt jopa voitolle, eli pelkkiä kuluja ei ole ollut, kuten yleensä harrastuksista.
    Ongelma on ehki enempi siinä, että tämä on vienyt mukanaan ja sijoittamisen summat ovat kasvaneet sen myötä. Toisaalta jos asunnon hinta on osakkeissa, joista ei ole pelkkää menoa, kuten kämpästä, vaan myös tuloa,, niin onhan sekin mukavaa.

    Tavoitteena on jäädä eläkkeelle selvästi ennen virallista eläkeikää, ja toistaiseksi tavoite on realistinen. Noh,, voisin tietenkin jäädä jo nytkin tällä rahalla mitä on, mutta se mikä riittää minulle yksinään ei riitä koko perheen menoihin. Eikä ajatuksena ole jättää sitä ja lähteä viettämään kadotettua nuoruutta Thaikkuihin.
    Seuraavassa noususuhdanteessa sijoitukset taas moninkertaistuvat, silloin se riittää.
    Aikaa on. Kuten pitääkin olla sijoittamisessa.

    VastaaPoista
  5. toinen tuleva 55v eläkeläinen7. lokakuuta 2011 klo 1.11

    Ei kannata sijoituksista stressata, volatiliteetti on aivan normaallia - se vain mahdollistaa pitkäjänteisen osakesäästäjän tukevoittaa salkkua! Pidä vaan suunnitelmistasi ja unelmista kiinni ja jatka samaan malliin!

    Jos mielenrauha meinaa järkkyä niin kannattaa vakavasti harkita hajauttamista. Omassa salkussa on aika karkeasti jako 45-35-20 eli osakkeet - rahastot (seligson bondi/obligaatiot/aaa) - talletustili. En 10 vuodessa tee itsestäni kyseisellä hajautuksella rikasta kun en osaa "veivata" oikeilla osakkeilla. Muista että osakesäästäminen on pitkäaikaista hommaa!

    VastaaPoista
  6. Kunnon myllerrykset menossa eikä kirjoitustakaan syyskuussa? Pelimerkit loppu? :)

    VastaaPoista
  7. Pelimerkit on valitettavasti aina loppu. Ei ole ollut juurikaan asiaa, joten kirjoitukset ovat jääneet vähiin. Yksi aihe on mielessä ja siitä julkaisen pian kirjoituksen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut kirjoitukset

Miten ostan pörssiosakkeita - käytännön ohjeet

Ties vaikka joku saisi tästä apua ja näkeepähän ummikko miten helppoa osakkeiden ostaminen on.

Osakkeiden valintaan en osaa antaa vinkkejä, mutta välittäjän valintaan kyllä. Pörssiosakkeiden omistaminen edellyttää arvo-osuustiliä ja sellaisen voi hankkia vaikka omasta tilipankistaan tai muulta arvo-paperivälittäjältä, joka ei ole välttämättä ole sidoksissa tilipankkiisi. Arvopaperivälittäjissä ratkaisevin ero on hinta. Ns. online-välittäjillä verrattuna kivijalkapankeihin on usein myös laajempi valikoima eri markkinoilta ostettavia sijoitustuotteita. Esimerkiksi ulkomaisia indeksiosuusrahastoja tai erikoisempia yrityksiä eksottisemmilta markkoinoilta voi olla vaikeaa tai mahdotonta saada ostettua oman pankin kautta. Kivijalkapankkisi mainostaa sinulle varmasti mainioita tietopalveluitaan ja analyysejään, joihin pääsee käsiksi avaamalle heille arvo-osuustilin. Kokemukseni mukaan vastaavat tai jopa paremmat analyysipalvelut on saatavissa ihan samalla tavalla myös muilta välittäjiltä. Ra…

Annuiteetti, tasalyhennys, kiinteä tasaerä...

...3kk euribor, kiinteä korko, apua! Näitä on tullut kelailtua viime aikoina. Paljon on tapahtunut sitten edellisen kirjoitukseni ja olen päätynyt ostamaan oman asunnon. Varsinainen loppukauppa on vielä edessä ja minulla on vielä hieman aikaa kilpailuttaa lainatarjouksia.

Olen pyytänyt tarjouksen OP:sta, Sampo pankista ja Nordeasta. Lainan hinnassa ja kuluissa ei ole käytännössä mitään eroa enkä siksi jaksa vaivautua enää pyytämään tarjousta muualta. Kaikki tarjoavat marginaaliksi 0,75% ja viitekoron saa valita vapaasti. Pankin edustajat kovasti painostavat sitomaan lainan kolmen tai viiden vuoden kiinteän koron jaksoon. Kokonaiskoroksi tälle viiden vuoden jaksolle tarjotaan 2,75%. Minulla alkaa aina hälytyskellot soimaan, kun pankki kovasti jotain tyrkyttää. Tuskin ne silloin ainakaan minun etuani ajattelevat. Kaiken maailman turvatuotteita tarjotaan myös, mutta ennemmin asetan kuukausierän mahdollisimman pieneksi, jotta pystyn säästämään osakkeisiin ihan oman turvani.

Nordea on ain…

Säästäminen ja eläminen osinkotuloilla vanhana

En ole kovin tarkkaan laskenut paljonko rahaa pitää laittaa vuosittain sivuun saadakseen riittävästi osinkotuloja ja voidakseen elää pelkästään niillä. Oletan, että pakollisiin asumiskustannuksiin ei asuntolainan jälkeen kulu kuin yhtiövastikkeen verran ja tämän lisäksi rahaa menee välttämättömyyksiin, kuten kotivakuutukseen, laajakaistaliittymään, brandyyn ja trappistioluisiin. 500 euroa luulisi karkeasti arvioiden riittävän mainiosti pakollisiin menoihin ja siihen päälle muutama satanen ruokaan ja huvituksiin.


Toivon pystyväni laittamaan sijoituksiin ehkä 700 euroa kuukaudessa ja saavani sijoitukselle viiden prosentin vuosituoton. Eikös viisi prosenttia ole aika hyvin linjassa osakemarkkinoiden keskimääräisen tuoton kanssa? Tästä seuraa kahdenkymmenen vuoden aikana korkoa korolle ja lopputuloksena vajaa 290 000 euroa pääomaa.

Jos hyvin käy, kahdenkymmenen vuoden kuluttua tuo rahasumma tuottaa osinkotuloina edelleen viisi prosenttia vuosittain, lisäämättä uutta rahaa muuten salkkuun.…