Siirry pääsisältöön

Yrittäjä voi saada asumistukea jättituloillakin

Ylen verkkosivujen uutinen: http://yle.fi/uutiset/yrittaja_voi_saada_asumistukea_jattituloillakin/8573362


Tuo uutinen vuodenvaihteessa laukaisi osaltani aikamoisen myllerryksen asumisjärjestelyissäni, vaikka minulla ei jättituloja olekaan. Uutinen kuulosti liian hyvältä ollakseen totta, joten päätin kokeilla kepillä jäätä ja jätin Kelaan asumistukihakemuksen. Listasin siihen täysin avoimesta omistukseni ja tuloni. Koska olen yrittäjä, niin tulot tässä tapauksessa koostuivat osinkotuloista ja yrittäjän työtulosta, mikä minulla on tällä hetkellä minimissään eli olen alivakuutettu. Pian kolahti postiluukusta asumistukipäätös ja aloin saamaan Kelalta asumistukea, mikä oli käytännössä n. 60% asumiskuluista.

Samaan aikaan sattui muitakin elämänmuutoksia, joiden takia oli sopiva hetki harkita muuttoa. Omistusasunnossa asumistuen suuruus on tietysti aika pieni, koska tuki kohdistuu vain yhtiövastikkeisiin. Minulla meni noin puolet tuloista asumiseen, joten minulla oli jo pidemmän aikaan kytenyt halu pienentää asumiskuluja. Päätin sitten laittaa asunnon myyntiin ja muutin vuokralle.

Nyt Kela maksaa vuokrastani sen 60% ja koska minulla ei ole enää isoa asuntolainaa taakkanani, asumiskuluni tippui huimat 1000€/kk. Tämän ansiosta pystyin laskemaan kuukausipalkkaani, mikä mahdollistaa sen, että minun ei tarvitse yrityksestäni maksaa niin paljon ansiotuloveroja, firman kassaan jää enemmän rahaa ja pystyn maksamaan itselleni firmastani hieman enemmän osinkoja tilikauden päätteeksi.

Jos jonkun mielestä tämä on härskiä sosiaalietuuksien hyväksikäyttöä, niin voin kertoa, että edellisellä tilikaudella maksoin firmastani enemmän veroja valtiolle kuin itselleni palkkaa. Koska olen alivakuuttanut itseni, minulle ei tällä hetkellä käytännössä kerry tuloihin perustuvaa eläkettä. En siis tunne huonoa omatuntoa siitä, että otan pienen siivun maksamistani veroista takaisin. Täysin laillisesti. Asumistukea maksetaan vuosittain huimat 1,7 miljardia euroa ja tästä avokätisesti asumistukijärjestelmästä saamme kiittää demareita ja vasemmistoliittoa ay-liikkeineen ja VVO:ta.

Kommentit

  1. Suomen valtio kynii vähänkin hyvätuloisen kansalaisen. Minua ei ainakaan yhtään hävettäisi käyttää KELA:a hyväkseni.

    VastaaPoista
  2. Hei,

    En tuomitse sinua. Kieltämättä sama asia käväisi mielessäni kun näin uutisen. Huomaa kuitenkin, että YEL vaikuttaa moneen muuhunkin asiaan, kuten sairauspäivärahoihin. Myös kaikki tapaturmavakuutkset yms. perustuvat yrittäjällä YEL-työtuloon.

    Itse olen laskeskellut, että 30 000 euron työtulo tarjoaa itselleni riittävän sairauspäivärahan, mikäli semmoista tarvitsen. Olen ottanyt myös yrittäjän tapaturmavakuutuksen työ- ja vapaa-ajalle, jonka lisäksi juuri nyt vertaan tässä erilaisia terveysvakuutuksia, joka korvaisi tapaturman lisäksi myös sairauskuluja ja lääkärikäyntejä.

    Oma terveys on asia, jota ei ajattele ennen kuin on liian myöhäistä. Kannattaa hieman laskea miten pärjää jos sattuu olemaan vaikkapa vain parikin kuukautta työkyvytön. Tietenkin jos on tarpeeksi omaisuutta, ei tämä ole ongelma. Mutta onko sinulla joku luotettava henkilö, jolla on tilitiedot nordnettiin ja osaa tarvittaessa myydä osakkeitasi (tai muuta vastaavaa) kun rahaa tarvitaan? Sanon vain, että miettikää miten käy, miten pärjää ja mikä on protokolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jees, tiedostan tämän. En ole kuitenkaan varma tuleeko pahan päivän varalle laitettu raha paremmin sijoitetuksi työeläkeyhtiöden kautta, koska voin laittaa saman rahan myös omiiin säästöihini. Sama dilemma on minkä tahansa vakuutuksen kanssa. Tällä hetkellä minulla on firman kassassa sen verran pelivaraa, että muutaman kuukauden työttömyys tai työkyvyttömyys ei kaada taloutta.

      Poista
  3. Voitko avatata, mitä tuo alivakuuttaminen tarkoittaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yrittäjän eläkevakuutusmaksu määräytyy yrittäjän työeläkeyhtiölle ilmoittaman työtulon mukaan. Työtulo on yrittäjän arvio työpanoksen arvosta. Moni yrittäjä pitää yrittäjän työeläkemaksuja kalliina ja ilmoittaa työtulokseen pienimmän mahdollisen työtulon, mikä on vuonna 2016 7557,18 €/v. Näin joutuu maksamaan mahdollisimman vähän työeläkemaksuja, mutta menettää myös eläkekarttuman, sairauspäivärahan ym.

      Poista
    2. Tosin pienin mahdollinen on 0 euroa, mutta se vaatii käytännössä sivutoimista yrittäjyyttä. 0 euroa syntyy myös kun arvokaskin työpanos jakautuu tarpeeksi pieniksi palasiksi useille yrityksille.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut kirjoitukset

S-ryhmän osuuskauppojen jäsenyyksistä varmaa tuottoa

S-Etukortin käyttäminen on junttia. Koko kassajonon hidastaminen muutaman euron ostoksista saatavan naurettavan pienen bonuksen takia on lähes tulkoon alhaisinta mitä ihminen voi toiselle ihmiselle tehdä. Ymmärtääkseni korttijärjestelmän kustannukset ylittävät asiakasomistajille maksettavien etujen määrän, joten koko järjestelmä on asiakasomistajien kannalta yhtä tyhjän kanssa. Korjatkaa, jos olen väärässä. Osuuskauppojen maksama korko puolestaan on monissa osuusliikkeissä melko hyvä, joten päätinpä minäkin vihdoin liittyä jäseneksi joihinkin niistä. Liityin nyt näihin:   Koron saaminen edellyttää jäsenmaksun maksamisen täysimääräisenä ja minun tapauksessani jäsenyyksistäni kertyi kustannuksia yhteensä 1000€. Sijoitus on ymmärtääkseni pommin varman, sillä osuusmaksu palautetaan täysimääräisesti, jos joskus haluaa erota osuuskaupasta. Korot toki voi vaihdella vuodesta toiseen, mutta eiköhän sieltä aina jotain tule.   Käytännössä asia hoituu niin, että marssit mihin tahansa S-

Miten ostan pörssiosakkeita - käytännön ohjeet

Ties vaikka joku saisi tästä apua ja näkeepähän ummikko miten helppoa osakkeiden ostaminen on. Osakkeiden valintaan en osaa antaa vinkkejä, mutta välittäjän valintaan kyllä. Pörssiosakkeiden omistaminen edellyttää  arvo-osuustiliä  ja sellaisen voi hankkia vaikka omasta tilipankistaan tai muulta arvo-paperivälittäjältä, joka ei ole välttämättä ole sidoksissa tilipankkiisi. Arvopaperivälittäjissä ratkaisevin ero on hinta. Ns. online-välittäjillä verrattuna kivijalkapankeihin on usein myös laajempi valikoima eri markkinoilta ostettavia sijoitustuotteita. Esimerkiksi ulkomaisia indeksiosuusrahastoja tai erikoisempia yrityksiä eksottisemmilta markkoinoilta voi olla vaikeaa tai mahdotonta saada ostettua oman pankin kautta. Kivijalkapankkisi mainostaa sinulle varmasti mainioita tietopalveluitaan ja analyysejään, joihin pääsee käsiksi avaamalle heille arvo-osuustilin. Kokemukseni mukaan vastaavat tai jopa paremmat analyysipalvelut on saatavissa ihan samalla tavalla myös muilta välittäjiltä.

Annuiteetti, tasalyhennys, kiinteä tasaerä...

...3kk euribor, kiinteä korko, apua! Näitä on tullut kelailtua viime aikoina. Paljon on tapahtunut sitten edellisen kirjoitukseni ja olen päätynyt ostamaan oman asunnon. Varsinainen loppukauppa on vielä edessä ja minulla on vielä hieman aikaa kilpailuttaa lainatarjouksia. Olen pyytänyt tarjouksen OP:sta, Sampo pankista ja Nordeasta. Lainan hinnassa ja kuluissa ei ole käytännössä mitään eroa enkä siksi jaksa vaivautua enää pyytämään tarjousta muualta. Kaikki tarjoavat marginaaliksi 0,75% ja viitekoron saa valita vapaasti. Pankin edustajat kovasti painostavat sitomaan lainan kolmen tai viiden vuoden kiinteän koron jaksoon. Kokonaiskoroksi tälle viiden vuoden jaksolle tarjotaan 2,75% . Minulla alkaa aina hälytyskellot soimaan, kun pankki kovasti jotain tyrkyttää. Tuskin ne silloin ainakaan minun etuani ajattelevat. Kaiken maailman turvatuotteita tarjotaan myös, mutta ennemmin asetan kuukausierän mahdollisimman pieneksi, jotta pystyn säästämään osakkeisiin ihan oman turvani. Nordea