Siirry pääsisältöön

Tilannekatsaus

Blogi on elänyt hiljaiseloa pidemmän aikaa, koska ei ole ollut sijoitusasiaa mistä kirjoittaa. On tullut hussattua kaikki rahat eikä ole jäänyt oikein mitään säästöön pitkään aikaan. Rahat on käytetty mm. moottoripyörän ja auton hankintaan, sikareihin, piippuihin ja piipputupakkaan (uusi harrastus). Auton hankintaa voi melkeinpä pitää sijoituksena sillä ostin 90-luvun puolivälin klassikon, jonka arvo on jopa lievässä noususuhteessa auton hyvän maineen ja klassikkostatuksen ansiosta. Siitä todennäköisesti saa ainakin omansa pois, jos joskus sen päädyn myymään ja olen onnistunut pitämään sen hyvässä kunnossa. Tätä varten realisoin joitakin osakkeitakin.

Muuten elämä hymyilee. Voin psyykkisesti ja fyysisesti paremmin kuin ehkä koskaan. Ainut mikä hieman rassaa on työelämä. Olen jo pidempään tehnyt it-projektia, missä tehdään monta asiaa tyhmästi. Asiakasta ei kiinnosta prosessien ja toimintatapojen kehittäminen, koska käytössä on veronmaksajien lähes pohjaton kirstu. Toimittajan edustajia ei myöskään näytä kiinnostavan tehostaminen, vaan pääasia näyttää olevan se, että laskutus rullaa ja liksa tulee ajoissa tilille. Pitäisi itsellekin jotenkin saada hälläväliä-asenne päälle ja vaan painaa menemään eikä taistella tuulimyllyjä vastaan. Motivaatio on vaan tiukassa, kun tietää miten helposti toimintaa voisi tehostaa eikä ketään kiinnosta.
 
Hitto soikoon mikä määrä rahaa julkishallinnossa tuhlataan huonosti organisoituihin it-projekteihin!

Talvivaaran rahoitustilanne on huolestuttava, mutta enpä taida tehdä senkään suhteen mitään liikkeitä. Helsingin pörssistä on taas vaikea keksiä ostettavaa. Minkään yhtiön "tarina" ei vaikuta riittävän kiinnostavalta arvostustasoon nähden. Seuraavat sijoitukset suuntaankin todennäköisesti ETF-osuuksiin tai rahastoihin. Orava REIT vaikuttaa kiinnostavimmalta tulokkaalta pitkään aikaan, mutta siitäkin liikkuu huolestuttavia analyysejä yhtiön korkeiden hallintokulujen ja muun suhteen. Pidetään kuitenkin silmällä.
 
Salkun tilanne tänään:
 
 

Kommentit

  1. vähän harvakseltaan olet päivitellyt. miltäs se näyttää, vieläkö alkuperäinen tavoite on saavutettavissa?

    VastaaPoista
  2. Jaa-a, enpä osaa sanoa. En ollut alkuperäisessä tavoitteessani varautunut kohtuullisen suureen elämänmuutokseen, mikä vaati säästöjen realisoimisen. Toisaalta minulla on nyt enemmän säästöjä kiinni asunto-osakkeessa ja siten lopulta suurempi kiinteä omaisuus kuin aeimmin arvelin. Tilanteet muuttuu eikä kaikkea pysty ennakoimaan. Ei auta kuin yrittää pistää sivuun mahdollisimman paljon, mutta kuitenkin nauttia elämästä täysipainoisesti.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut kirjoitukset

S-ryhmän osuuskauppojen jäsenyyksistä varmaa tuottoa

S-Etukortin käyttäminen on junttia. Koko kassajonon hidastaminen muutaman euron ostoksista saatavan naurettavan pienen bonuksen takia on lähes tulkoon alhaisinta mitä ihminen voi toiselle ihmiselle tehdä. Ymmärtääkseni korttijärjestelmän kustannukset ylittävät asiakasomistajille maksettavien etujen määrän, joten koko järjestelmä on asiakasomistajien kannalta yhtä tyhjän kanssa. Korjatkaa, jos olen väärässä. Osuuskauppojen maksama korko puolestaan on monissa osuusliikkeissä melko hyvä, joten päätinpä minäkin vihdoin liittyä jäseneksi joihinkin niistä. Liityin nyt näihin:   Koron saaminen edellyttää jäsenmaksun maksamisen täysimääräisenä ja minun tapauksessani jäsenyyksistäni kertyi kustannuksia yhteensä 1000€. Sijoitus on ymmärtääkseni pommin varman, sillä osuusmaksu palautetaan täysimääräisesti, jos joskus haluaa erota osuuskaupasta. Korot toki voi vaihdella vuodesta toiseen, mutta eiköhän sieltä aina jotain tule.   Käytännössä asia hoituu niin, että marssit mihin tahansa S-

Miten ostan pörssiosakkeita - käytännön ohjeet

Ties vaikka joku saisi tästä apua ja näkeepähän ummikko miten helppoa osakkeiden ostaminen on. Osakkeiden valintaan en osaa antaa vinkkejä, mutta välittäjän valintaan kyllä. Pörssiosakkeiden omistaminen edellyttää  arvo-osuustiliä  ja sellaisen voi hankkia vaikka omasta tilipankistaan tai muulta arvo-paperivälittäjältä, joka ei ole välttämättä ole sidoksissa tilipankkiisi. Arvopaperivälittäjissä ratkaisevin ero on hinta. Ns. online-välittäjillä verrattuna kivijalkapankeihin on usein myös laajempi valikoima eri markkinoilta ostettavia sijoitustuotteita. Esimerkiksi ulkomaisia indeksiosuusrahastoja tai erikoisempia yrityksiä eksottisemmilta markkoinoilta voi olla vaikeaa tai mahdotonta saada ostettua oman pankin kautta. Kivijalkapankkisi mainostaa sinulle varmasti mainioita tietopalveluitaan ja analyysejään, joihin pääsee käsiksi avaamalle heille arvo-osuustilin. Kokemukseni mukaan vastaavat tai jopa paremmat analyysipalvelut on saatavissa ihan samalla tavalla myös muilta välittäjiltä.

Annuiteetti, tasalyhennys, kiinteä tasaerä...

...3kk euribor, kiinteä korko, apua! Näitä on tullut kelailtua viime aikoina. Paljon on tapahtunut sitten edellisen kirjoitukseni ja olen päätynyt ostamaan oman asunnon. Varsinainen loppukauppa on vielä edessä ja minulla on vielä hieman aikaa kilpailuttaa lainatarjouksia. Olen pyytänyt tarjouksen OP:sta, Sampo pankista ja Nordeasta. Lainan hinnassa ja kuluissa ei ole käytännössä mitään eroa enkä siksi jaksa vaivautua enää pyytämään tarjousta muualta. Kaikki tarjoavat marginaaliksi 0,75% ja viitekoron saa valita vapaasti. Pankin edustajat kovasti painostavat sitomaan lainan kolmen tai viiden vuoden kiinteän koron jaksoon. Kokonaiskoroksi tälle viiden vuoden jaksolle tarjotaan 2,75% . Minulla alkaa aina hälytyskellot soimaan, kun pankki kovasti jotain tyrkyttää. Tuskin ne silloin ainakaan minun etuani ajattelevat. Kaiken maailman turvatuotteita tarjotaan myös, mutta ennemmin asetan kuukausierän mahdollisimman pieneksi, jotta pystyn säästämään osakkeisiin ihan oman turvani. Nordea